Uusimmat

George R.R. Martin kertoo kirjojensa tarinan päättyvän aivan eri tavalla kuin Game of Thrones -tv-sarjassa

12.07.2022 09:59 Muropaketin toimitus

George R.R. Martin työstää edelleen Tulen ja jään laulu -kirjojen kahta viimeistä osaa.

George R.R. Martin on mainninnut asiasta aiemminkin, mutta nyt Game of Thronesin luoja kirjoittaa blogissaan, että hänen edelleen julkaisemattomissa Tulen ja jään laulu -kirjoissaan kertomuksen loppu eroaa huomattavasti tv-sarjasta.

Martin on upottanut tekstiinsä myös alempaa löytävän videon, mutta avaa aihetta tekstissään tarkemmin.

Ikuisuusprojekteiksi muuttuneet The Winds of Winter – ja saagan päättävä A Dream of Spring -kirjat elävät Martinin mukaan omaa elämäänsä.

– Minulta kysytään edelleen onko kirjojeni loppu samanlainen kuin HBO:n Game of Thrones -sarjassa. Arkkitehti voisi antaa vastaavaan kysymykseen suoran ja simppelin vastauksen. Minä en ole kuitenkaan arkkitehti, vaan enemmän kuin puutarhuri, Martin kirjoittaa.

– Tarinani kasvavat ja muuttuvat sitä mukaa kun kirjoitan niitä. Isot juonikuviot ovat olleet selvillä jo vuosia, jopa vuosikymmeniä. Viime aikoina olen huomannut, että tämän puutarhan kasvit alkavat kurottaa yhä enemmän toiseen suuntaan kuin tv-sarja. Kertomus päättyy kirjoissani osittain samoin kuin sarjassa, mutta suurilta osin se on jotain aivan muuta, Martin jatkaa.

Martinin Fire & Blood -kirjaan perustuva Game of Thronesin spinoff-sarja House of the Dragon alkaa HBO Maxissa 22. elokuuta.