Uusimmat

Guillermo del Toron vuosikausia suunnittelema elokuva toteutuu vihdoinkin – Netflix julkaisi jo ensimmäisen maistiaisen

25.01.2022 09:11 Muropaketin toimitus

Guillermo del Toron varttuneemmille katsojille suunnattu Pinokkio saa ensi-iltansa joulukuussa.

Guillermo del Toron ohjaama Nightmare Alley -elokuva saa ensi-iltansa Suomessa tämän viikon perjantaina 28. tammikuuta, vaikka suurin osa elokuvateattereista on kiinni pandemiarajoitusten takia.

Del Toron edellinen elokuva oli vuoden 2017 Oscar-voittaja The Shape of Water. Ohjaajan seuraavaa leffaa ei kuitenkaan tarvitse odottaa vuosikausia, sillä hänen pitkään työstämänsä Pinokkio saa ensi-iltansa Netflixissä ensi joulukuussa.

Suoratoistopalvelu on nyt julkaissut stop-motion-animaatiosta ensimmäisen maistiaisen, joka esittelee Jiminy Cricketin, eli Samu Sirkan, jonka ääninäyttelijänä toimii Ewan McGregor.

Elokuvan muita näyttelijöitä ovat Gregory Mann, joka lainaa ääntään Pinokkiolle sekä David Bradley Geppetton roolissa. Heidän lisäkseen leffassa ovat mukana muun muassa Tilda Swinton, Christoph Waltz, Finn Wolfhard, Cate Blanchett, John Turturro, Ron Perlman, Tim Blake Nelson ja Burn Gorman.

Pinokkio perustuu Carlo Collodin vuonna 1883 julkaistuun kirjaan, eikä sillä ole mitään tekemistä Disney-version kanssa. Del Toro on ohjannut elokuvan yhdessä Mark Gustafsonin kanssa.