Uusimmat

Harrison Ford kertoi mielipiteensä Han Solo -elokuvasta – Ohjaaja: “Hän ei koskaan reagoi mihinkään näin”

24.05.2018 10:05 Muropaketin toimitus

Han Solon nuoruusvuosista kertova Solo: A Star Wars Story sai Suomen ensi-iltansa eilen. 

Jo ensimmäisessä Star Wars -elokuvassa (A New Hope, 1977) esiintynyt Han Solo on elokuvasarjan suosituimpia hahmoja, pitkälti kiitos Harrison Fordin velmun roolisuorituksen. Uudessa Solo-elokuvassa Ford ei kuitenkaan ole mukana, vaan rämäpäistä salakuljettajaa esittää nuori Alden Ehrenreich.

Täysin ei Harrison Ford ole käsiään uudesta Han Solo -seikkailusta pessyt. Legendaarinen näyttelijä lounasti nuoren kollegansa kanssa ennen elokuvan kuvauksia, ja on nyt myös käynyt katsomassa Ron Howardin ohjaaman elokuvan peräti pariin otteeseen.

Mitä Ford sitten elokuvasta piti? Vai pitikö?

Suoraa kommenttia ei mieheltä ole saatu, mutta toisen käden tiedon perusteella Ford piti Solosta hyvinkin paljon.

MovieWebin haastattelema Howard kertoi asiasta seuraavaa:

”En ole koskaan kuullut Harrisonin puhuvan ylitsevuotavan innokkaasti yhtään mistään, mutta Solosta hän oli aivan innoissaan. ’Alden onnistui siinä täysin, hän otti hahmon täysin haltuunsa’, hän totesi.”

Myös Muropaketin arvostelussa todettiin, että Alden Ehrenreich ei ollut lainkaan niin kehno Han Solon roolissa kuin moni oli etukäteen pelännyt.

Lue arviomme täältä:

Solo: A Star Wars Story on ”ihan kiva” lisä Star Wars -elokuvasarjaan – Chewbacca ja Lando varastavat show’n