Uusimmat

“Hävettää mitä tein Emma Watsonille” – Harry Potter -tähti Tom Felton katuu yhä toimintaansa kuvauspaikalla

20.10.2022 11:49 Muropaketin toimitus

Harry Potter -tähti Tom Felton on kutsunut Emma Watsonia ”sielunkumppanikseen”, mutta näyttelijöiden alkutaival ei ollut järin sulava.

Draco Malfoy oli kovan luokan koulukiusaaja Harry Potter -elokuvissa, ja Tom Feltonissa oli aikoinaan vähän samaa vikaa. Asia käy ilmi Feltonin tuoreesta muistelmateoksesta.

Beyond the Wand: The Magic and Mayhem of Growing Up a Wizard -kirjassa Tom Felton kertoo pilkanneensa ensimmäisen Harry Potter -elokuvan (Harry Potter ja viisasten kivi, 2001) aikoihin Emma Watsonin kehittelemää tanssinumeroa yhdessä Gregory Goylea näytelleen Josh Herdmanin kanssa.

Felton oli tuohon aikaan 12, Watson vasta 9.

”Tirskuimme Emman show’n aikana ja tirskuimme vain lisää hänen tanssiessaan. Olimme mulkkuja lähinnä koska olimme epävarmoja ja koska kuvittelimme kiusaamisen olevan siistiä, mutta Emma pahoitti selvästi mielensä ajattelemattomasta reaktiostamme. Siitä jäi syystäkin paha olo”, Felton kirjoittaa.

Tom Felton pyysi käytöstään anteeksi, mutta kertoo yhä katuvansa tilannetta. Nykyään näyttelijä tiedostaa Emma Watsonin olleen kaikista Harry Potterin näyttelijöistä kovimmilla elokuvaa tehdessä ikänsä ja sukupuolensa takia, mutta ei nuorena tietenkään tullut moista ajatelleeksi.

Kaikki Harry Potter -elokuva löytyvät Suomessa HBO Maxista.