HBO käytti 30 miljoonaa dollaria uuteen Game of Thrones -sarjaan ja hyllytti sitten koko roskan

02.12.2021 07:49 | Muropaketin toimitus

HBO on kehittänyt viime vuosina ahkerasti uusia Game of Thrones -sarjoja ratsastaakseen vuosien 2011-2019 emosarjan menestyksellä. Kaikki yritykset eivät ole kantaneet hedelmää.

WarnerMedia Entertainmentin entinen johtaja Bob Greenblatt kertoo tuoreessa Tinderbox-kirjassa, miten HBO käytti kymmeniä miljoonia dollareita uuden Game of Thrones -spinoffin tekemiseen, kunnes lopulta hyllytti koko sarjan:

”Game of Thronesin esiosan pilottiin oli käytetty jo 30 miljoonaa dollaria, kun tulin mukaan yhtiöön. Kun sitten näin jakson muutamaa kuukautta myöhemmin, kerroin ettei homma toimi ja ettei jakso vastaa Game of Thronesille asetettuja odotuksia.”

Greenblattille oli huojentavaa, kun HBO:n pomo Casey Bloys oli samaa mieltä. Sarja hyllytettiin.

Paremmalla menestyksellä on tehty House of the Dragonia, joka julkaistaan HBO Maxissa ensi vuonna. Tekeillä on myös Dunk & Egg -sarja ja ainakin pari animaatiota, joiden julkaisusta ei kuitenkaan ole vielä tietoa.

Lokakuun lopulla englanniksi julkaistun Tinderbox: HBO’s Ruthless Pursuit of New Frontiers -kirjan kuvaus kuuluu seuraavasti:

Tinderbox tells the exclusive, explosive, uninhibited true story of HBO and how it burst onto the American scene and screen to detonate a revolution and transform our relationship with television forever.

The Sopranos, Game of Thrones, Sex and the City, The Wire, Succession…HBO has long been the home of epic shows, as well as the source for brilliant new movies, news-making documentaries, and controversial sports journalism. By thinking big, trashing tired formulas, and killing off cliches long past their primes, HBO shook off the shackles of convention and led the way to a bolder world of content, opening the door to all that was new, original, and worthy of our attention.

In Tinderbox, award-winning journalist James Andrew Miller uncovers a bottomless trove of secrets and surprises, revealing new conflicts, insights, and analysis. As he did to great acclaim with SNL in Live from New York; with ESPN in Those Guys Have All the Fun; and with talent agency CAA in Powerhouse, Miller continues his record of extraordinary access to the most important voices, this time speaking with talents ranging from Abrams (J. J.) to Zendaya, as well as every single living president of HBO―and hundreds of other major players.

Over the course of more than 750 interviews with key sources, Miller reveals how fraught HBO’s journey has been, capturing the drama and the comedy off-camera and inside boardrooms as HBO created and mobilized a daring new content universe, and, in doing so, reshaped storytelling and upended our entertainment lives forever.