Uusimmat

HBO Maxin uudet sarjat ja elokuvat viikolla 4/2022

24.01.2022 17:30 Muropaketin toimitus

Tällä viikolla HBO Maxissa alkaa Billions-sarjan kuudes kausi ja uutuussarja The Gilded Age. Elokuvapuolen uutuutena julkaistaan teinidraama The Fallout ja kirjastoelokuvien puolelle lisätään DC-leffa Shazam!

Viikon uudet sarjat ja tuotantokaudet HBO Maxilla

Billions, kausi 6 – 24. tammikuuta alkaen
Kun Mike Prince (Corey Stoll) ottaa paikkansa Axe Capitalin valtaistuimella, hän päättää ottaa pelin omiin käsiinsä. Samanaikaisesti Chuck Rhoades (Paul Giamatti) on vakuuttunut, että kenellekään ei kuuluisi niin paljoa valtaa vai varallisuutta. Voittaja selviää tavalla tai toisella.

The Gilded Age, kausi 1 – 25. tammikuuta alkaen
1800-luvun lopulle Yhdysvaltoja ravistelevan taloudellisen muutoksen keskelle sijoittuvassa draamasarjassa konservatiivisen perheen kasvatti muuttaa isänsä kuoleman jälkeen New York Cityyn ja päätyy keskelle sosiaalista sotaa vanhoillisten sukulaistensa ja uusrikkaiden naapureidensa välillä. Julian Fellowesin ja Sonja Warfieldin luoman sarjan keskeisissä rooleissa nähdään muun muassa Christine Baranski, Cynthia Nixon ja Louisa Jacobson.

Tulossa myös:

  • Real Time with Bill Maher, kausi 20 – 24. tammikuuta alkaen
  • Bajillionaires, kausi 1 – 25. tammikuuta

Viikon uudet elokuvat:

The Fallout – 27. tammikuuta
Megan Parkin esikoisohjauksessa lukioikäinen Vada (Jenna Ortega) joutuu käymään läpi henkisen kriisin koulussaan tapahtuneen ammuskelun jälkeen. Elokuvan aikuisrooleissa nähdään muun muassa Shailene Woodley ja John Ortiz, teinirooleissa Ortegan lisäksi Maddie Ziegler, Niles Fitch, Will Ropp ja Lumi Pollack.

Shazam! – 29. tammikuuta

LUE MYÖS: Arvostelu: Shazam! on oikealla tavalla lapsellinen elokuva DC Comicsin supersankarista

Kaikki viikon 4 uudet jaksot:

Ma 24.1:
Billions S6 E1
Euphoria S2 E3
The Righteous Gemstones S2 E4
Somebody Somewhere S1 E2
Real Time with Bill Maher S20 E1

Ti 25.1:
The Gilded Age S1 E1
Bajillionaires S1

Ke 26.1:
Selena + Chef S3 E9
Omppu ja Sipuli S2 (KIDS)

To 27.1:
And Just Like That… S1 E9
Peacemaker S1 E5
Superman & Lois S2 E3
The Dog House S3 E5

Pe 28.1:
Folklore S2 E3
A Discovery of Witches S3 E4
Batwoman S3 E10

La 29.1:
Back on the Record with Bob Costas S2 E2
Young Sheldon S5 E13
Legacies S4 E10

Su 30.1:
Blade Runner: Black Lotus S1 E11

Tiedot perustuvat HBO Maxilta saatuun infoon ja muutokset ovat mahdollisia.