Uusimmat

Hellboy löysi uuden tyttöystävän vuodelle 2018

16.08.2017 07:54 Muropaketin toimitus

Ensi vuonna ilmestyvässä Hellboy-rebootissa punanahkaisella sankarilla on uusi mielitietty.

David Harbourin esittämä Hellboy riiaa kolmannessa Hellboy-elokuvassa Sasha Lanen esittämää Alice Monaghania, uutisoi The Hollywood Reporter. Alice on Mike Mignolan Hellboy-sarjakuvista tuttu hahmo, joka esiintyi ensimmäistä kertaa The Corpse -lyhärissä keijujen sieppaamana vauvana, jonka Hellboy pelasti. Myöhemmin Alice palasi kuvioihin, ja päätyi suhteeseen pelastajansa kanssa.

Sasha Lane tunnetaan toistaiseksi vain kiitosta keränneestä American Honey -draamasta. Neil Marshallin ohjaaman Hellboy-uutuuden pääosissa nähdään hänen ja Harbourin lisäksi ainakin Ian McShane ja Milla Jovovich. Ensi-iltansa uusi Hellboy saa tällä tietoa vuoden 2018 aikana.

Kahdessa ensimmäisessä Hellboy-elokuvassa Hellboyn tyttöystävänä nähtiin Liz Sherman. Hahmoa esitti Selma Blair.