Uusimmat

Hellboy-ohjaaja haukkui Gravity-ohjaajan “ylimieliseksi paskiaiseksi” – ja niin Harry Potter -elokuvalle löytyi ohjaaja

06.09.2018 07:01 Muropaketin toimitus

Alfonso Cuarón ohjasi vuonna 2004 Harry Potter -parhaimmistoon lukeutuvan Azkabanin vangin. Läheltä kuitenkin piti, ettei Cuarón koskaan aiheeseen tarttunut.

Jos Hellboysta, Pan’s Labyrinthista ja The Shape of Waterista tuttua Guillermo del Toroa ei olisi, Harry Potter ja Azkabanin vangin olisi ohjannut joku muu kuin Alfonso Cuarón.

Myös Gravitysta ja Children of Menista tuttu ohjaaja paljasti asian Vanity Fairin tuoreessa haastattelussa.

Mielenkiintoista kyllä, Guillermo del Toro sai kollegansa innostumaan Harry Potterista haukkumalla tätä hyvin suorasukaisesti.

”Juttelin Guillermo kanssa, kuten meillä on tapana, ja hän kysyi, onko minulla mitään projekteja meneillään. Mainitsin Harry Potterin vähättelevään sävyyn, ja jopa naureskelin koko aiheelle. En ollut lukenut  kirjoja tai nähnyt elokuvia”, Alfonso Cuarón kertoi 2000-luvun alusta ja ajasta, jolloin hänelle oli tarjottu tilaisuutta ohjata uusi Harry Potter -elokuva.

”Sitten Guillermo katsoi minua järkyttyneenä. Hän kutsui minua flacoksi, joka tarkoittaa ruipeloa. Hän sanoi: ’Vitun ruipelo, oletko lukenut kirjojakaan?’. ’Ei, en ole lukenut kirjoja’, minä vastasin. ’Vitun ruipelo, olet sinä kyllä yksi ylimielinen paskiainen. Nyt painut vittu kirjakauppaan, ostat kirjat, luet ne ja soitat sitten heti minulle’. Kun Guillermo puhuu noin, eihän siinä muuta voinut kuin painua kirjakauppaan.”

Ohjaajien keskustelun aikoihin neljäs Harry Potter –kirja oli vasta ilmestynyt.

Kun Cuarón oli ehtinyt kolmannen kirjan puoliväliin, hän soitti del Torolle ja myönsi, että J.K. Rowlingin teokset ovat todella hyviä. Tämän myötä ohjaaja teki Warner Bros. Picturesin kanssa sopimuksen Azkabanin vangista.