Uusimmat

Helmikuussa ensi-iltansa saanut laatuleffa tulee Suomessa suoratoistoon jo ensi viikolla – mutta vain yhteen palveluun

13.04.2022 11:12 Muropaketin toimitus

Scream-kauhuelokuvasarjan viides osa saa ensi-iltansa Paramount+-suoratoistopalvelussa tiistaina 19. huhtikuuta.

Elokuvateattereihin helmikuussa saapunut Scream tulee suoratoistoon vain Paramount+-palveluun. Samana päivänä elokuvan voi kuitenkin hankkia myös vuokra- ja myyntiversiona, mikäli kuukausimaksut eivät kiinnosta.

Muropaketin arviossa Scream sai kiitoksia seuraavaan malliin:

Arvostelu | Viides Scream ei aliarvioi katsojaa, ja on siksi odotettua parempi kauhuelokuva

Virallinen synopsis ja traileri alla.

”On kulunut 25 vuotta siitä, kun brutaalien murhien sarja shokeerasi Woodsboron pikkukaupunkia. Uusi tappaja on sonnustautunut tuttuun naamioon ja alkanut jahdata teini-ikäisten joukkoa tavoitteenaan herättää kaupungin kuolettavan historian sisältämät salaisuudet henkiin.”