Liam Hemsworth ei ollut katsonut The Witcheriä jaksoakaan, kun Netflix tarjosi hänelle Henry Cavillin roolia
Liam Hemsworth jatkaa Geraltin roolissa The Witcher -sarjan neljännestä kaudesta eteenpäin.
Netflixin The Witcher -sarjan tulevalla neljännellä ja viimeiseksi jäävällä viidennellä kaudella rakastettua Geraltin hahmoa esittää Liam Hemsworth. Hänet kiinnitettiin rooliin sen jälkeen, kun hahmoa alun perin esittänyt Henry Cavill päätti jättää sarjan kolmen kauden jälkeen.
Hemsworth on Comicbook Movien uutisen mukaan paljastanut, ettei ollut lainkaan katsonut Netflix-sarjaa tai lukenut Andrzej Sapkowskin Noituri-romaaneita siinä vaiheessa, kun hänelle tarjottiin Geraltin roolia.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei The Witcher olisi ollut hänelle tuttu.
“En ollut katsonut tv-sarjaa, enkä ollut lukenut kirjoja. Mutta pelasin peliä noin kymmenen vuotta sitten ja mielestäni se on edelleen yksi kaikkien aikojen parhaita videopelejä”, Hemsworth kertoo.
”Olin todella innoissani saadessani tuon hahmon roolin, koska olen videopelin fani. Mutta sanoin, että antakaa minun katsoa televisio-ohjelma, tutustua kirjoihin ja todella uppoutua siihen. Nyt olen ollut viimeiset yhdeksän kuukautta kuvaamassa sarjaa.”
The Witcherin neloskaudella ei ole vielä virallista julkaisupäivää Netflixissä, mutta sitä voidaan odotella vuoden 2025 puolella.