Uusimmat

Hiljainen paikka -ohjaajan fantasiakomedia sai uuden nimen – Ryan Reynoldsin tähdittämä If julkaistaan keväällä 2024

20.07.2022 17:00 Muropaketin toimitus

John Krasinskin ohjaama ja Ryan Reynoldsin tähdittämä If siirtyi toukokuuhun 2024.

Hiljainen paikka -elokuvillaan ohjaajan tehtävät uskottavasti haltuun ottanut, aiemmin näyttelijänä paremmin tunnettu John Krasinski palaa ohjaajaksi tulevassa fantasiakomediassa, joka on saanut uuden nimen If. Krasinski vastaa myös elokuvan käsikirjoituksesta.

Alun perin nimellä Imaginary Friends kulkenut If oli tarkoitus julkaista marraskuussa 2023, mutta Comic Book uutisoi, että julkaisupäivää on siirretty puolella vuodella eteenpäin toukokuulle 2024.

Ifin kerrotaan olevan fantasiakomedia, joka kertoo Ryan Reynoldsin esittämästä miehestä, joka voi nähdä muiden ihmisten mielikuvitusystäviä ja ystävystyä niiden kanssa. Osa näistä mielikuvitusystävistä on kuitenkin kääntynyt pimeälle puolelle ja miehen tehtäväksi jää maailman pelastaminen näiltä pahiksilta.

Reynoldsin lisäksi myös Krasinski itse näyttelee elokuvassaan. Muissa rooleissa mukana ovat muun muassa Phoebe Waller-Bridge (Fleabag), Cailey Fleming (The Walking Dead), Louis Gossett Jr. (Watchmen), Fiona Shaw (Harry Potter, Killing Eve), Alan S. Kim (Minari) ja Steve Carell.

If on määrä julkaista 24. toukokuuta 2024.