Uusimmat

Hittisarjan tähti pidätettiin Espanjassa – Anthony Starr kävi kännissä käsiksi kokkiin

07.03.2022 19:00 Muropaketin toimitus

Anthony Starr esittää Homelanderia, ehkäpä yhtä tv-sarjojen suurimmista paskiaisista Amazon Prime Videon sarjassa The Boys.

Amazon Prime Videon hittisarjassa The Boys yhtä päärooleista esittävä Anthony Starr pidätettiin Espanjassa, missä hän oli kuvaamassa Guy Ritchien ohjaamaa elokuvaa, uutisoi Comicbook. Starrin kerrotaan käyneen käsiksi Bathuel Araujo -nimiseen kokkiin pubin sisätiloissa ja lyöneen tätä muun muassa juomalasilla kasvoihin.

Starr heitettiin baarista ulos, mutta hän jatkoi riehumistaan myös sen ulkopuolella.

Näyttelijä tuomittiin pikaoikeudenkäynnissä Espanjassa 12 kuukauden vankeuteen ja maksamaan hieman yli 4000 euroa korvauksia. Hänen kerrotaan selvinneen lopulta ilman vankeutta lupaamalla ettei tee toista rikosta kahteen vuoteen ja maksamalla korvaussumman 72 tunnin aikana.

Alkoholilla kerrotaan olleen osuutta tapahtuneessa.