Uusimmat

Huhu: Harrison Ford esittää uutta Hulkia vuoden 2024 Marvel-elokuvassa

03.10.2022 13:48 Muropaketin toimitus

Red Hulk

William Hurt esitti Marvel Studiosin supersankarielokuvissa Thaddeus E. ”Thunderbolt” Rossia vuoden 2008 The Incredible Hulkista aina vuoden 2021 Black Widow’hin asti.

Myös elokuvista A History of Violence, Kylä ja A.I. – Tekoäly tuttu William Hurt kuoli viime keväänä. Sen jälkeen Marvel Studiosin uskottiin siivoavan Thunderbolt Rossin syrjään pelilaudalta. Tuoreen huhun mukaan Marvel ei kuitenkaan ole vielä valmis luopumaan hahmosta.

Comicbookmovie uutisoi huhusta, jonka mukaan Thunderbolt Ross saattaa olla mukana vuoden 2024 Thunderbolts-elokuvassa – ja että tällä kertaa hahmoa esittää Harrison Ford. Sarjakuvien puolella Ross tunnetaan myös Punaisena Hulkina (Red Hulk), joten innokkaimmat fanit ovat jo onnistuneet vakuuttamaan itsensä siitä, että Indiana Jones -tähti on Marvelin uusi Hulk.

Villi visio, mutta toisaalta: sarjakuvissa on nähty vuosien mittaan useita eri Hulkeja, ja She-Hulk-sarja avasi oven tälle polulle myös MCU:ssa. Lisäksi The Incredible Hulkista tutun Sam ”Johtaja” Sternsin vahvistettiin hiljattain olevan mukana seuraavassa Captain America -elokuvassa, mikä saattaa osaltaan viitata siihen, että Hulk-rintamalta puhaltavat pian uudet tuulet.

Monen jo unohtama Hulk-pahis palaa Marvel Studiosin elokuviin 16 vuoden tauon jälkeen

Ford-huhun takana on toistaiseksi vain yksi taho, viihdejuoruja vaihtelevalla menestyksellä viljellyt Jedd Sneider, joten Fordin Marvel-rooliin kannattaa ainakin toistaiseksi suhtautua suurella varauksella.