Uusimmat

Huhu: Tim Burtonin elokuvista tuttu Michael Keaton palaa Batmanin näyttelijäksi

23.06.2020 07:47 Muropaketin toimitus

Jos tuore huhu pitää paikkansa, valkokankaalla seikkailee pian kaksi eri Lepakkomiestä.

Robert Pattinson esittää nuorta yön ritaria syksyllä 2021 ensi-iltansa saavassa The Batmanissa. Tämän lisäksi Batman tullaan näkemään  myös Flashin sooloelokuvassa, mutta ei Pattinsonin, vaan vuosien 1989 ja 1992 Batman-elokuvista tutun Michael Keatonin esittämänä.

The Wrapin mukaan Keatonin esittämällä ”Burton-Batmanilla” on keskeinen rooli The Flash -elokuvassa, ja jos kaikki menee nappiin, hahmo esiintyy myös muissa tulevissa DC-aiheisissa elokuvissa. Roolin on kerrottu olevan hieman samanlainen kuin Samuel L. Jacksonin Nick Furylla Marvel Studiosin elokuvissa.

The Wrapin lähteiden mukaan neuvottelut Michael Keatonin ja Warner Bros. Picturesin välillä ovat hyvin varhaisessa vaiheessa, joten homma voi mennä vielä metsään moneen kertaan.

Andy Muschiettin (It) ohjaama The Flash saa ensi-iltansa tällä tietoa heinäkuussa 2022.