Uusimmat

Huhu: Veep-tähdestä Venom-leffan massamurhaaja Carnage?

17.10.2017 08:56 Muropaketin toimitus

Marvelin Hämähäkkimies-sarjakuvista ammentavan Venom-elokuvan kuvaukset alkavat pian. Roolitustyö on vielä käynnissä, mutta avainhahmojen näyttelijät alkavat olla jo kasassa.

Tummanpuhuva Venon on yksi Marvelin kuuluisimmista pahishahmoista. Torahampainen symbioottiotus nähtiin ensimmäistä kertaa valkokankaalla 10 vuotta sitten Spider-Man 3:ssa. Ensi vuonna ilmestyvällä Venomilla ei tosin ole mitään tekemistä edeltäjänsä kanssa. Topher Gracen sijaan hahmoa tulkitsee tällä kertaa Mad Max -tähti Tom Hardy.

Muissa Venomin avainrooleissa nähdään Michelle Williams, Riz Ahmed ja Jenny Slate sekä mahdollisesti Veep-sarjasta tuttu Reid Scott (kuvassa alla).

Variety-lehden mukaan Scott neuvottelee parhaillaan Sony Picturesin kanssa roolista Venomissa. Vielä ei ole tiedossa, mikä hahmo olisi kyseessä, mutta koska Carnage on huhujen mukaan Venom-leffan pääpahis, huhutaan roolin tietenkin olevan menossa Scottille. Nähtäväksi jää.

Venomin ohjaa Zombielandista tuttu Ruben Fleischer. Elokuva ei sijoitu samaan maailmaan Marvel Studiosin supersankariseikkailujen kanssa, eikä Tom Hollandin esittämää Hämähäkkimiestä ennakkotietojen mukaan nähdä edes cameon verran. Kyseessä on oma itsenäinen kokonaisuutensa, josta Sony tietenkin toivoo uuden elokuvasarjan aloitusosaa.