Uusimmat

Huhu: Yksi alkuperäisistä The Walking Dead -tähdistä on mukana Rick Grimesin tarinaa jatkavissa elokuvissa

13.05.2020 12:30 Muropaketin toimitus

Myös Netflixin Tuomarina tunnettu Jon Bernthal oli yksi The Walking Deadin alkukausien keskeisistä näyttelijöistä. 

Nyt We Got This Covered uutisoi, että Jon Bernthal saattaa olla palaamassa Shanen rooliin tulevissa The Walking Dead -elokuvissa. Mikäli Shane tosiaan on mukana Rick Grimesiin (Andrew Lincoln) keskittyvässä tarinassa, arvaavat The Walking Dead -fanit varmasti jo nyt, että luvassa on joko hallusinaatioita tai takaumia ajasta, jolloin zombit vasta tekivät tuloaan maailmaan.

The Walking Deadin 10. tuotantokausi päättyi juuri etuajassa koronaviruspandemian takia.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, milloin 11. tuotantokausi tai jo vuodesta 2018 asti puuhattu ensimmäinen The Walking Dead -elokuva mahdollisesti julkaistaan. Todennäköisesti varhaisin mahdollinen ajankohta on vuoden 2021 aikana, mahdollisesti jopa sitä myöhemmin.

AMC-kanavan aikomuksena on tehdä kaiken kaikkiaan kolme Rick Grimes -aiheista elokuvaa. Myös muiden suosikkihahmojen omista elokuvista on liikkunut huhuja, joita ei kuitenkaan ole virallisesti vahvistettu.