Ihan kohta tv:ssä: Tätä elokuvaa ei ikinä uskoisi Mad Max -ohjaajan tekemäksi, mutta sitä se nyt vaan on

12.06.2021 12:24 | Muropaketin toimitus

George Miller tunnetaan ennen kaikkea Mad Max -elokuvista, mutta ohjaajalla on myös pehmeämpi puolensa.

Mad Max- kaahailujen vastapainoksi George Miller on ohjannut Baben jatko-osan Babe suurkaupungissa ja molemmat Happy Feet -elokuvat, joista MTV3 esittää tänään jälkimmäisen kello 13.00 eli ihan kohta.

Jos leffa on tätä lukiessasi jo ehtinyt alkaa tai et ehdi television ääreen muuten ajoissa, löytyy pingviiniseikkailu myös Elisa Viihde Viaplayn valikoimasta.

Happy Feet 2:ssa Mumble-pingviini on kasvanut isoksi ja hänen pieni poikansa Erik ei isänsä suureksi hämmästykseksi osaa tanssia. Tanssimista kammoava Erik karkaa kotoa ja tutustuu pingviini Sveniin, joka osaa lentää! Mumble huomaa pian jäävänsä toiseksi poikansa silmissä, mutta tämä on pian ongelmista pienin, sillä väkevät voimat uhkaavat järkyttää pingviinien maailmaa. Mumble johdattaa yhteen kaikki pingviini-kansat ja jäätikön eläimet saadakseen asiat järjestykseen.

Vuonna 2011 valmistuneen Happy Feet 2:n ääninäyttelijöitä ovat mm. Elijah Wood, Robin Williams ja Pink.