Uusimmat

Ihastuitko Netflixin Musta kuningatar -hittisarjan tähteen? 24-vuotias Anya Taylor-Joy on tuttu myös näistä sarjoista ja elokuvista

17.11.2020 17:16 Muropaketin toimitus

Netflixin Musta kuningatar -sarja on hurmannut monet tänä syksynä, ja samoin sen pääosaa esittävä Anya Taylor-Joy.

24-vuotias Anya Taylor-Joy on monelle uusi tuttavuus, mutta kauhun ystävät tekivät tuttavuutta yhdysvaltalaissyntyisen näyttelijän kanssa jo vuoden 2015 The Witchillä.

Läpimurtoroolinsa jälkeen Taylor-Joy on esiintynyt myös esimerkiksi M. Night Shyamalanin ohjaamissa Splitissä (2016) ja Glassissa (2019), jotka jatkoivat Bruce Willisin ja Samuel L. Jacksonin Unbreakablen (2000) tarinaa.

Netflixin The Dark Crystal: Age of Resistancessa Anya Taylor-Joy (2019) esitti Breata, mutta valitettavasti sarja lakkautettiin jo ensimmäisen tuotantokauden jälkeen. Koronavuonna 2020 Taylor-Joy on tähdittänyt Emman kaltaisia draamoja, mutta myös jo mainittua Mustaa kuningatarta ja The New Mutants toimintatrilleriä.

Tänä vuonna Anya Taylor-Joy kiinnitettiin myös Mad Max: Fury Roadin esiosaan, joka kulkee tällä nimellä Furiosa. Luvassa on myös The Northman, jonka ohjaa The Witchistä tuttu Robert Eggers.