Uusimmat

Iron Sky 2:n alamäki jatkuu: Nyt kannattaa toimia, jos haluaa nähdä elokuvan valkokankaalta – kohta on jo myöhäistä

05.02.2019 07:48 Muropaketin toimitus

Tammikuun puolivälissä Suomen ensi-iltansa saaneen Iron Sky The Coming Racen katsojamäärien seuraaminen on ollut apeaa hommaa.

Uutisoimme viikko sitten Muropaketissa, miten Timo Vuorensolan ohjaama Iron Sky -jatko-osa tippui jo toisena esitysviikonloppunaan melkein ulos katsotuimpien elokuvien TOP 10 -listalta. Kolmantena viikonloppuna näin sitten kävikin, eikä siinä vielä kaikki: hyvä kun Iron Sky The Coming Race pysyi edes TOP 20:ssä.

Iron Sky The Coming Race keräsi viime viikonloppuna vain 2043 katsojaa koko Suomesta, kerrotaan Suomen elokuvasäätiön sivuilla. Tämä katsojamäärä oikeutti TOP 20 -listalla sijan seitsemäntoista. Viikonlopun jälkeen elokuvalla oli kasassa 27 168 katsojaa. Ensimmäinen Iron Sky keräsi Suomessa kaikkiaan 181 359 katsojaa vuonna 2012.

Mikäli Iron Sky The Coming Racen haluaa nähdä valkokankaalta tai jos haluaa osoittaa tukensa elokuvan tekijöille ja käydä katsomassa sen uudestaan, kannattaa toimia nopeasti. Vaikka tieteiskomedia pyöri vielä viime viikonloppuna lähes 50 salissa, on perin selvää, ettei elokuvaa tyhjille katsomoille viitsitä pitkään pyörittää. Menee tuskin montaakaan viikkoa, kun Iron Sky The Coming Race joko häviää ohjelmistosta kokonaan tai sen esitysajat vähintäänkin muuttuvat katsojan kannalta onnettomiksi.

Iron Sky The Coming Racen tekijöiden kannalta positiivista on se, että Suomi on vain yksi elokuvan markkina-alueista. Jos katsojamäärät jäävät yhtä mitättömiksi esimerkiksi Saksassa, alkaa tilanne olla jo todella kurja.