Uusimmat

Jack Nicholsonin vuoden 1994 elokuvaa ei löydy Suomessa suoratoistona mistään, mutta tilanne muuttuu 1. kesäkuuta

19.05.2022 12:20 Muropaketin toimitus

Jack Nicholson tuli jo uransa alkuvaiheessa tunnetuksi heittäytyvänä ja paikoin jopa eläimellisenä näyttelijänä. Odotukset olivat siis korkealla 1990-luvun alussa, kun Nicholsonin kerrottiin pian tähdittävän ihmissusielokuvaa.

Vuonna 1994 ensi-iltansa saanut Wolf oli yleisesti pienoinen pettymys, kun kauhua ja romantiikkaa risteyttänyt leffa ei päästänyt Jack Nicholsonia irti monen toivomalla tavalla. IMDb:ssa Wolfin arvosana on vain 6,2/10. Ei sekään toki ihan kurja luku ole, mutta aineksia olisi ollut parempaankin.

Jack Nicholsonin lisäksi Wolfia tähdittävät Michelle Pfeiffer, James Spader ja Kate Nelligan.

Tällä hetkellä Mike Nicholsin elokuvaa ei löydy Suomessa suoratoistona mistään, mutta tilanne muuttuu kesäkuun ensimmäinen päivä, kun Wolf lisätään C Moren kirjastoon.

Wolfin juonikuvaus kuuluu seuraavasti:

Kussakin ihmisessä on kaksi yksilöä. Yksi, joka sopeutuu päiväsaikaan. Toinen, joka kaipaa kurittomuutta öisin. Kaavoihinsa kangistunut kustantaja Will Randall saa mahdollisuuden olla kumpaakin samanaikaisesti sen jälkeen kun häntä eräänä yönä puraisee susi. Hän saa miltei eläimellisen himon elämään, uraan ja naisiin. Pikkuhiljaa hän siirtyy tuntemattomaan maailmaan, joka tosin antaa hänelle joitakin etuja, mutta jolla on myös hintansa. Milloin tulee se ajankohta, jolloin eläin hänessä ottaa vallan?