Uusimmat

Jälleen tekeillä uusi pelielokuva: Ylistetty mobiilipeli Monument Valley siirtyy valkokankaalle

27.08.2018 14:24 Muropaketin toimitus

Surrealistinen mobiilipeli Monument Valley muuttuu koko perheen seikkailuelokuvaksi Oscar-palkitun ohjaajan käsissä.

Peleihin perustuvia elokuvia on kehitteillä lukuisia, mutta useimmat niistä perustuvat tarinallisiin peleihin, kuten aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Tomb Raider, tai ikonisiin pelihahmoihin, kuten tekeillä olevat Sonic- ja Super Mario -elokuvat. Siksi Monument Valleysta suunniteltu elokuva on hyvin poikkeuksellinen tapaus.

Vuonna 2014 ilmestynyt Monument Valley on surrealistinen mobiilipeli, jossa ratkotaan puzzle-tehtäviä arkitehtuurisesti omituisessa maailmassa. Peli on kiistatta suosittu, sillä se on ladattu jo 160 miljoonaa kertaa, mutta mistään universaalisti tunnistetusta pelistä ei silti ole kyse, eikä Monument Valleyssa myöskään ole tarinaa kuin nimeksi.

Deadline Hollywood kuitenkin kertoo, että Paramount Pictures ja Weed Road Pictures ovat pestanneet Oscar-palkitun animaattorin ja ohjaajan Patrick Osbornen kehittämään elokuvaa Momument Valleysta. Osbornen esikoisohjaus Feast (2014) voitti aikanaan parhaan animoidun lyhtyelokuvan Oscar-palkinnon.

Suorasta filmatisoinnista ei ole kyse, vaan Monument Valley tulee muuttumaan ”koko perheen franchiseksi”, joka yhdistelee CGI-animaatiota ja live action -kuvausta. Tarinassa todellisen maailman henkilöhahmot löytävät itsensä Monument Valleyn maailmasta.

Käsikirjoitusta ei vielä ole valmiina, ja tekijät ovat vasta palkkaamassa käsikirjoittajaa elokuvalle. Osbornen seuraava elokuva on vuonna 2020 ensi-iltansa saava Nimona, joka perustuu samannimiseen nettisarjakuvaan.

UsTwo Gamesin kehittämä Monument Valley sekä sen viime vuonna ilmestynyt jatko-osa Monument Valley 2 ovat saatavilla iOS ja Android -laitteille. Alta näet pelien trailerit.

Muropaketin uusimmat