Uusimmat

James Cameron ei ehkä ohjaakaan itse kaikkia Avatar-jatko-osia

05.07.2022 07:50 Muropaketin toimitus

James Cameron haluaa tehdä vielä loppuelämänsä aikana muutakin kuin Avatar-elokuvia. 

James Cameron kertoo Empire-lehden tuoreessa numerossa, ettei hän ehkä ohjaakaan itse elokuvasaagan osia neljä ja viisi.

Avatar-jatko-osia on näillä näkymin luvassa neljä. Niistä ensimmäinen, eli Avatar: The Way of Water nähdään lopultakin 16. joulukuuta. Kolmas osa saapuu teattereihin joulukuussa 2024. Se kuvattiin samaan aikaan kakkosen kanssa.

Neljännen ja viidennen Avatarin tuotanto ei vielä käynnissä.

– Avatar-elokuvat syövät kaiken aikani ja ovat hyvin kuluttavia tehdä. Ehkä kolmannen tai neljännen leffan jälkeen annan viestikapulan jonkun toisen ohjaajan käsiin, jonkun johon luotan täysin. Haluan tehdä muitakin projekteja. Tai ehkä en. En tiedä vielä, Cameron pohtii ääneen.