Uusimmat

James Cameronin Avatar-jatko-osat myöhästyvät taas: Avatar 2 ilmestyy vasta 12 vuotta ensimmäisen leffan jälkeen

08.05.2019 07:34 Muropaketin toimitus

James Cameronin ensimmäisen Avatar-elokuvan ensi-illasta tulee joulukuussa kuluneeksi 10 vuotta. Nyt olisi otollinen ajankohta siis julkaista vihdoinkin jatko-osa, mutta vielä mitä…

Avatar 2:n julkaisua on lykätty vuosien saatossa useita kertoja, joten kahvit lentävät tuskin monellekaan näytölle, kun kerromme ensi-illan siirtyneen taas.

Coming Soonin mukaan Avatar 2 ei saa ensi-iltaansa joulukuussa 2020, vaan julkaisua on siirretty kokonaisella vuodella joulukuulle 2021. Luonnollisesti tämän myötä myös muiden Avatar-elokuvien aikatauluihin on tullut muutoksia.

Tällä hetkellä julkaisusuunnitelma on seuraava:

Avatar 2 – ensi-ilta 17.12.2021
Avatar 3 – ensi-ilta 22.12.2023
Avatar 4 – ensi-ilta 19.12.2025
Avatar 5 – ensi-ilta 17.12.2027

Avatarit siis vuorottelevat 2020-luvulla Disneyn eilen julkistamien uusien Star Wars -elokuvien kanssa mitä tulee joulukuun jättileffoihin.

Ensimmäinen Avatar on yhä maailman menestynein elokuva – tosin tilanne saattaa hyvinkin muuttua lähiaikoina.