James Cameronin mukaan uusin Terminator-elokuva oli hyvä, mutta sillä oli yksi iso ongelma
Terminator-elokuvasarjan isä James Cameron on yhä sitä mieltä, että vuoden 2019 Terminator: Dark Fate oli onnistunut elokuva, joka ei kuitenkaan puhutellut nyky-yleisöä.
”Olen sitä mieltä että Terminator: Dark Fate oli yhtä hyvä kuin kaksi ensimmäistä Terminatoria. Saavutimme tavoitteemme”, James Cameron linjasi Empire-lehden haastattelussa.
Cameron toimi Dark Faten tuottajana ja yhtenä käsikirjoittajista. Ohjauksesta vastasi ensimmäisen Deapdoolin Tim Miller.
Taloudellisessa mielessä Terminator: Dark Fate floppasi, ja James Cameron uskoo tietävänsä miksi.
”Teimme pätevän jatko-osan elokuvalle, jonka teatterissa nähneet ovat nykyään joko kuolleita, eläkkeellä, raajarikkoja tai dementoituneita. Se oli huono lähtökohta. Terminator: Dark Fatessa ei ollut mitään uudelle yleisölle. […] Ongelma ei ollut siinä, etteikö elokuva toiminut. Ongelma oli siinä, ettei yleisö tullut katsomaan sitä. Olen sanonut Tim Millerille monta kertaa, että torpedoin elokuvan jo ennen kuin kirjoitimme käsikirjoitusta sanaakaan tai edes aloitimme kuvaukset”.
Terminator: Dark Faten jälkeen James Cameron on kehitellyt kaikessa hiljaisuudessa uutta Terminator-aiheista projektia, joka on edelleen pidetty yleisöltä salassa.