Uusimmat

James Gunn ei malta lopettaa Hanoi Rocksin kehumista – Nyt Peacemaker-ohjaaja nosti suomalaisbändin esille uudessa haastattelussa

18.02.2022 13:38 Muropaketin toimitus

Ohjaaja-käsikirjoittaja James Gunnin viehtymys 80-luvun rockbändejä kohtaan on tuskin jäänyt kenellekään epäselväksi. 

Hanoi Rocks -yhtye nostettiin eilen tauolle menneessä Peacemaker-sarjassa esille pariinkin otteeseen:

Kuva: HBO Maxin uudessa Peacemaker-sarjassa kumarrettiin Suomen ja Hanoi Rocksin suuntaan

”Hanoi Rocks on kaikkien aikojen paras yhtye” – Suomalaista rocklegendaa ylistettiin HBO Maxin hittisarjassa taas näkyvästi

Nyt James Gunn on jatkanut Michael Monroen, Andy McCoyn ja kumppaneiden hehkuttamista GQ-lehden uudessa haastattelussa.

Kun Gunnilta kysyttiin tukkahevin käyttämisestä The Peacemakerissa, kuului vastaus seuraavasti:

”Tukkaheviä kuunneltiin nuoruudessani, mutta itse olin enemmän punkrockin fani. Rakastin sen ajan bändejä – kun Hanoi Rocks nousi suosioon, olin todella, todella vahvasti fani, koska bändi sekoitti punk rockia muihin sellaisiin juttuihin joista pidin, kuten Aerosmithiin, Black Sabbathiin ja The Rolling Stonesiin.”

Tässä voisi varmaankin suunnata torille, mutta ehkä oikeampi paikka olisi kotimaisten bändien ja artistien keikat, nyt kun niille taas pääsee…?