Uusimmat

James McAvoy näyttää uudessa Speak No Evil -elokuvassa kunnon sikaniskalta – teki yhden asian aina ennen kuvaamista

Kuva: © Universal Studios

09.09.2024 10:29 Muropaketin toimitus

Vuoden todennäköisisti turhin uusintaversio nähdään tämän viikon perjantaina.

James McAvoy kertoo The Guardianin jutussa tämän viikon perjantaina 13. syyskuuta ensi-iltansa saavasta Speak No Evil -kauhuleffastaan, jossa hän esittää sekopäistä perheenisää nimeltään Paddy.

Näyttelijä kertoo tehneenä punnerruksia ennen jokaista ottoa näyttääkseen kunnon sikaniskalta.

”30 punnerrusta viisi sekuntia ennen joka ottoa, ihan vain jotta sain kunnon pumpin päälle, niskan paksummaksi ja suonet pullistelemaan. Halusin näyttää eläimelliseltä, mieheltä joka todellakin pystyy tekemään tuhoa.”

Speak No Evil on James Watkinsin ohjaama ja käsikirjoittama uusintaversio vain kahden vuoden takaisesta saman nimisestä tanskalaiselokuvasta, jossa puhuttiin pääosin englantia.

Jenkkimarkkinoille suunnatussa remakessa nähdään myös muun muassa Mackenzie Davis, Aisling Franciosi ja Scoot McNairy. Virallinen synopsis kertoo seuraavaa.

”Amerikkalaisperhe ystävystyy lomamatkallaan ihastuttavan brittiperheen kanssa, ja kun brittiperhe kutsuu heidät vierailulle kotiinsa, uskovat he saavansa viettää mukavan viikonlopun idyllisissä maalaismaisemissa. Unelmaloma muuttuu kuitenkin pian hirvittäväksi psykologiseksi painajaiseksi.

Speak No Evil on Blumhousen intensiivinen trilleri, jota tähdittää BAFTA-palkittu James McAvoy vangitsevassa roolissaan karismaattisena alfauroksena, jonka estoton vieraanvaraisuus naamioi taakseen hänen kammottavan pimeän puolensa. Elokuvaa tähdittävät Mackenzie Davis ja SAG-palkittu Scoot McNairy amerikkalaisena pariskuntana, Louise ja Ben Daltonina, jotka 11-vuotiaan tyttärensä Agnesin kanssa hyväksyvät Paddyn (McAvoy), hänen vaimonsa Ciaran (Aisling Franciosi) ja heidän salamyhkäisen mykän poikansa Antin (Daniel Hough) kutsun viettää viikonloppu kanssaan.”

Muropaketin neljän tähden arvostelussa alkuperäiselokuvasta todettin kaksi vuotta sitten muun muassa seuraavaa:

”..elokuva on ajatusleikki ja tutkielma siitä, miten kauan sivistyneillä keskiluokkaisilla ihmisillä kestää tajuta olevansa tekemisessä puhtaan pahuuden kanssa. Käytöstavat vaikuttavat sammuttavan nykyihmisen luontaisen vaiston paeta tai taistella. Sovituista normeista poikkeavan sekopäisyyden edessä on helppo huijata itseään.”

Arvostelu | Julman väkivaltainen Speak No Evil on kauhuelokuva, joka ei jätä katsojaa rauhaan