UUSIMMAT

Jättihitiksi muodostuneen mainion Black Phone -kauhuelokuvan ohjaaja pohtii jo jatko-osaa

14.07.2022 11:11 Muropaketin toimitus

Ethan Hawken tähdittämä Black Phone saa Suomen ensi-iltansa huomenna perjantaina.

Scott Derricksonin ohjaama ja Ethan Hawken tähdittämä Black Phone -kauhuelokuva saapuu Suomen teattereihin huomenna 15. heinäkuuta. Yhdysvalloissa yliluonnollinen kauhutrilleri sai ensi-iltansa jo 24. kesäkuuta ja siitä on muodostunut kunnon hitti.

Black Phonen tuotantobudjetti oli vain reilut 16 miljoonaa dollaria ja se on tuottanut tähän mennessä jo reippaat 100 miljoonaa taalaa. Ei niin yllättäen studio ja ohjaaja Derrickson pohtivat mahdollista jatko-osaa.

– En todellakaan sano ei mahdolliselle jatkolle, vaikka se ei olekaan päällimmäisenä mielessäni juuri tällä hetkellä. Black Phonen hahmot ja erityisesti tunnelma ovat sellaisia, että elokuvan maailmaa on mahdollista laajentaa. Mutta katsotaan mitä tapahtuu, Derrickson sanoo The Wrapin jutussa.

Ohjaaja kertoi jo aiemmin Joe Hillin paljastaneen ideansa mahdolliseen jatko-osaan. Black Phone perustuu Hillin saman nimiseen novelliin.

Muropaketin arvostelussa Black Phone keräsi kehut ja 3½ tähteä. Siitä todettiin muun muassa seuraavaa:

”Black Phone on hyvällä tavalla mukavan vanhanaikainen kauhuelokuva, joka malttaa tehdä yliluonnollisia elementtejä sisältävästä maailmastaan uskottavan paikan.”

Arvostelu | Black Phone on perinteitä kunnioittava kauhuelokuva, jossa Ethan Hawke loistaa mielipuolipahiksena