Uusimmat

Jeff Bridges kertoi eläköitymissuunnitelmistaan

28.09.2022 11:33 Muropaketin toimitus

Jeff Bridgesin The Old Man -agenttitrilleri alkaa tänään Disney+:ssa.

Jeff Bridgesin tähdittämä FX-kanavan The Old Man -sarja alkaa tänään Disney+:ssa kahden jakson voimin. Bridges kertoo Varietyn jutussa sarjan tekemisestä, sairastamistaan syövästä sekä koronasta ja mahdollisista eläköitymissuunnitelmistaan.

The Old Man -sarjassa Bridgesin esittämä CIA-agentti Dan Chase on eläkkeellä, koska jätti tehtävänsä kesken vuosikymmeniä aiemmin ja on siitä lähtien elänyt piilossa uuden henkilöllisyyden turvin. Bridges ei ole varma aikooko jäädä koskaan eläkkeelle.

– Luulin että lopetan hommat sairauteni takia, mutta niin ei käynytkään. Isäni (Lloyd Bridges, toim. huom.) työskenteli loppuun asti. Nähtäväksi jää käykö minulle samoin, Bridges sanoo.

Muropaketin arvostelussa The Old Man -sarjasta todettiin muun muassa seuraavaa:

”The Old Man alkaa todella lupaavasti. Sen pilotti on yksi parhaista tv-sarjan jaksoista tänä vuonna. Episodissa toimii kaikki, vaikka lähtöasetelma onkin kulunut. Jakson kuvaus, ohjaus, näyttelijäntyö ja erityisesti pari toimintakohtausta ovat lähes nerokkaita.

Valitettavasti paketti leviää täysin käsiin kolme ensimmäisen episodin jälkeen. Vauhti hyytyy mateluksi ja juoni muuttuu mukamas yllättävine käänteineen totaalipöljäksi. Erityisesti pääosissa nähtävät konkarit Bridges ja Lithgow loistavat, mutta eivät hekään ihmeisiin pysty.”

Arvostelu | Jeff Bridgesin The Old Man alkaa nerokkaasti, mutta uusi agenttisarja leviää pian käsiin