Uusimmat

Jenni Vartiainen The Movie? – Ei, mutta laulaja valtaa Finnkinon valkokankaat oikeasti yhden illan ajaksi lokakuussa

27.09.2019 08:30 Muropaketin toimitus

Jenni Vartiaisen konserttitaltiointi nähdään pian Finnkinon teattereissa, mutta fanien on oltava tarkkana: luvassa on vain yhden illan mittainen show.

Finnkinon mukaan Jenni Vartiaisen vuoden 2018 marraskuun Hartwall Areena -taltiointi nähdään elokuvaketjun teattereissa 23. lokakuuta.

Virallinen tiedote kertoo seuraavaa:

”Nyt voit kokea yhden Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän artistin tunnelmallisen konsertin suurelta valkokankaalta – vain yhtenä iltana 23. lokakuuta! Ainutlaatuinen ja lukemattomia superhittejä sisältävä ilta on kokonaisuus, jossa yleisö pääsee kokemaan koko tunteiden kirjon. Konsertti on vaikuttava läpileikkaus Jennin yli 10 vuotta kestäneestä menestyksekkäästä soolourasta – mukana on kaikki artistin isoimmat hitit sekä myös fanien toivomia ja harvemmin livenä esitettyjä kappaleita. Konsertti on kuvattu loppuunmyydyllä Hartwall Arenalla marraskuussa 2018.”

Jenni Vartiainen itse on kommentoinut kuviota seuraavasti:

”Mulla oli pitkään haaveena vallata Hartwall areena ja järjestää faneille jotain unohtumatonta. Valmisteluun meni yli vuosi. Se haastoi ja se antoi enemmän kuin osasin odottaakaan. Kaksi kuukautta ennen h-hetkeä näin joka yö keikasta unia, hioin yksityiskohtia ja kirjasin ne unisella käsialalla muistiin. Olen valtavan onnellinen ja ylpeä lopputuloksesta. Kiitollinen siitä että talo täyttyi ääriään myöten ja sain jaettua fanien kanssa mun tärkeimmän illan. Nyt voimme palata näihin hetkiin ja kokea kaiken uudestaan suurelta valkokankaalta.”

Liput Jan-Aslak Leinon ohjaamaan ”konserttiin” maksavat 22 euroa ja ovat jo myynnissä.