Uusimmat

Jim Carreyn ehkä viimeinen elokuva tulee kotiteattereihin elokuussa

Kuva: © Paramount Pictures and Sega of America.

16.05.2022 14:49 Muropaketin toimitus

Jim Carrey on vihjannut lopettavansa näyttelijäuransa. Jos näin tosiaan käy, viimeiseksi elokuvaksi on jäämässä alkukeväästä ensi-iltansa saanut Sonic the Movie 2.

Korjaus aikaisempaan uutiseen: Jim Carreyn ehkä viimeisen elokuvan voi katsoa kotona jo kesäkuussa

CDON on vahvistanut Sonic the Movie 2:n ilmestyvän Blu-rayna ja muina tallenneformaatteina 8. elokuuta. Digitaalinen myyntiversio ehtinee myyntiin jo heinäkuun lopulla, mutta toistaiseksi asiaa ei ole vahvistettu.

Muropaketin arviossa Sonic the Movie 2 todettiin positiiviseksi yllätykseksi.

Tämä ei ole aprillia – Sonic the Movie 2 on paljon parempi elokuva kuin edeltäjänsä

Jim Carrey virkkoi uransa jatkossa huhtikuussa seuraavaa:

”Olen jäämässä eläkkeelle. Varmaankin. Olen aika vakavissani tämän kanssa. Jatko on kiinni siitä, tuovatko enkelit luokseni kultaisella musteella kirjoitetun käsikirjoituksen, josta tehty elokuva ihmisten on todella tärkeää nähdä. Sitten saatan jatkaa, mutta tauon pidän ainakin. Pidän todella paljon hiljaiselostani, rakastan maalaamista ja henkistä elämääni. Minusta tuntuu, ja tällaista ei varmaan kukaan julkkis tule koskaan sanomana, että minulla on tarpeeksii. Olen tehnyt tarpeeksi. Minä olen tarpeeksi”

Jim Carrey aikoo lopettaa näyttelemisen: ”Olen tehnyt tarpeeksi ja minulla on tarpeeksi”