Uusimmat

John Wick 3: Keanu Reevesin ura palkkatappajana jatkuu tutussa seurassa

20.01.2018 14:30 Muropaketin toimitus

Keanu Reeves

Keanu Reeves palaa koirarakkaan palkkatappajan rooliin John Wick: Chapter 3:ssa, joka saa ensi-iltansa vuonna 2019.

That Hashtag Show -sivusto on nyt julkaissut uutta tietoa John Wick: Chapter 3:n tekijöistä.

Keanu Reeves jatkaa luonnollisesti John Wickin roolissa. Edellisissä elokuvissa esiintyneistä näyttelijöistä rooleihinsa palaavat myös ainakin Common, Laurence Fishburne ja Ruby Rose. Elokuvan pääpahista näyttelee tällä tietoa japanilainen Hiroyuki Sanada, jonka kanssa Reeves näytteli vuoden 2013 47 Ronin -elokuvassa.

John Wick: Chapter 3:n ohjaa elokuvasarjan kaksi ensimmäistäkin osaa ohjannut Chad Stahelski – ensimmäisessä osassa hänellä oli tosin apuna vielä David Leitch.

Kolmannen John Wick -elokuvan kuvaukset alkavat jo maaliskuussa New Yorkissa. Huhujen mukaan elokuvaa aiotaan kuvata Yhdysvaltojen lisäksi myös Espanjassa ja Venäjällä, mikä viittaa sangen kansainväliseen toimintatrilleriin.

Ensi-iltansa John Wick: Chapter 3 saa toukokuussa 2019. Sen lisäksi luvassa on samaan maailmaan elokuvien kanssa sijoittuva The Continental -tv-sarja, jonka tekemisessä Reeves ja Stahelski ovat myös mukana.