Uusimmat

Johnny Depp oli ehdolla Pulp Fictioniin, mutta Quentin Tarantino halusi mieluummin Tim Rothin

07.12.2022 17:01 Muropaketin toimitus

Pulp Fiction -elokuvan Pumpkinin rooli oli kirjoitettu Tim Rothia varten.

Lista näyttelijöistä, joita ohjaaja-käsikirjoittaja Quentin Tarantino toivoi alun perin Pulp Fiction -elokuvan rooleihin on kiertänyt netissä jo useamman vuoden.

Tarantino otti asian puheeksi vieraillessaan 2 Bears, 1 Cave -podcastissa. Listalta löytyy myös Johnny Depp, jonka sijaan ykkösvaihtoehto Pumpkinin rooliin oli Tim Roth, jota varten rooli oli kirjoitettu.

”En tiennyt joka hahmon kohdalla kenet haluaisin näyttelijäksi. Eli se netissä kiertävä lista on täynnä nimiä, jotka halusin studion hyväksyvän ennen kuin kunnon valintoja alettiin edes tehdä”, Tarantino sanoo.

Tarantinon mukaan studio ihmetteli miksi Roth oli Deppin sijaan ykkösvaihtoehto Pumpkiniksi, eikä suostunut tarjoamaan sitä Rothille, ennen kuin muut kieltäytyivät.

Tarantino puolestaan kysyi studiopampuilta:

”Luuletteko että tämä elokuva menestyy paremmin, jos Johnny Depp näyttelee pikkuroolin, hahmon, joka nähdään vain leffan alussa ja lopussa?”