Jokeri 2 ei ole yhtään niin kehuttu elokuva kuin uusi traileri antaa ymmärtää
Joker: Folie à Deux ei ole saanut sukkia pyörimään jaloissa niin vimmaisesti kuin olisi voinut kuvitella vuoden 2019 ensimmäisen elokuvan perusteella. Nyt Warner Bros. on julkaissut vielä yhden trailerin saadakseen hittileffan jatko-osan lipunmyynnin kunnon kierroksille.
Joker: Folie à Deuxin uusi traileri esittelee ennen kaikkea Jokerin (Joaquin Phoenix) ja Harley Quinnin (Lady Gaga) romanssia, mutta muistuttaa myös elokuvan keräämistä kehuista.
Rotten Tomatoesia vilkaisemalla voi kuitenkin nopeasti huomata, ettei Jokerin jatko-osa ole ollut ihan kaikkien mielestä ilmiömäinen. 49 arvion jälkeen Joker: Folie à Deuxin tuoreusaste on vain 63 prosenttia.
Vuoden 2019 Jokerilla vastaava luku on vain vähän parempi: 69 prosenttia. Niin sanottujen taviskatsojien puolella tuoreusaste on selvästi parempi eli 89 prosenttia. Saattaakin olla, että tälläkin kertaa maksava yleisö innostuu Jokerista enemmän kuin kriitikot, joskin musikaaliosuudet ovat herättäneet monissa supersankarifaneissa huolta ja hämmennystä ennen ensi-iltaa.
Suomen elokuvateattereihin Joker: Folie à Deux saapuu parin viikon päästä perjantaina 4. lokakuuta.