Uusimmat

Jokeri-ohjaaja kertoi, mitä EI OLE luvassa, jos hittielokuva saa jatko-osan

14.11.2019 09:33 Muropaketin toimitus

Jokeri on ollut yksi vuoden 2019 suurimmista menestyselokuvista, mutta vieläkään Warner Bros. Pictures ei ole vahvistanut sen saavan jatko-osaa.

Sekä ohjaaja Todd Phillips että Jokerin alias Arthur Fleckin näyttelijä Joaquin Phoenix ovat vihjanneet julkisesti jatko-osan tekemisen kiinnostavan.

Nyt Phillips on spekuloinut julkisesti, mitä Jokeri 2:ssa voitaisiin nähdä.

”Jatko-osa ei voisi olla pelkkä villi ja hullu elokuva ’rikosten pelleprinssistä’. Elokuvalla pitäisi olla teemansa puolesta samanlaista resonanssia kuin mitä ensimmäisellä Jokeri-elokuvalla oli”, ohjaaja maalaili Los Angeles Timesille.

Todd Phillipsin mukaan Todd Phillips uskoo että Jokeri onnistui puhuttelemaan sen ansiosta mitä elokuvan pinnan alta löytyy.

”Niin moni elokuva on pelkkää kipinää, tämä oli ruutia. Jos onnistuisimme tekemään saman uudelleen, olisi se mielenkiintoista”.

Jokeri ylittää tällä viikolla miljardin dollarin lipunmyynnin, ja on ollut Suomessakin katsotuin elokuva jo kuusi viikkoa putkeen.

Muropaketin uusimmat