Uusimmat

Jos Apple kiinnostaa, katso ihmeessä – Muille varoitus: Tänään tv:ssä nähtävällä Steve Jobs -elokuvalla on yksi iso ongelma

16.02.2019 08:25 Muropaketin toimitus

TV5 esittää lauantai-illan elokuvana kanavalla kello 21.00 alkavan Steve Jobsin.

Vuonna 2015 valmistunut Steve Jobs on elämäkertaelokuva, joka  vie digitaalisen vallankumouksen kulissien taakse ja piirtää intiimin henkilökuvan miehestä sen keskiössä. Michael Fassbender näyttelee Steve Jobsia, Applen perustajaa ja alansa edelläkävijää. Elokuva sijoittuu kolmen historiallisen tuotelanseerauksen kulisseihin, päättyen vuoteen 1998 ja iMacin julkaisuun.

Danny Boylen ohjaaman elokuvan avainrooleissa nähdään myös Kate Winslet, Seth Rogen, Jeff Daniels ja Katherine Waterston.

Muropaketin kriitikko Aki Lehden mukaan Steve Jobs rikkoo onnistuneesti elämäkertaelokuvien peruskaavan, mutta samalla ongelmaksi muodostuu se, että katsojan pitäisi periaatteessa tuntea kaikki hahmot, tuotteet ja tilanteet jo etukäteen:

”Steve Jobs vaatii katsojalta tietämystä Steve Jobsista, liikaakin. Jos mies tai firmansa tuotteet eivät ole aiemminkaan kiinnostaneet, niin elokuvasta on hankala nauttia. Hyvistä näyttelijänsuorituksista on vaikea saada iloa, jos ei tiedä mistä hahmot höpöttävät. Itse en ole koskaan ymmärtänyt Jobs-palvontaa, mutta ilmiönä se on erittäin kiinnostava. Omasta taloudestani löytyy muutama Apple-laite, mutta ne ovat vain elektroniikkaa siinä missä minkä tahansa muunkin firman tuotteet. Apple-historiansa tuntevat huomaavat varmasti saman tien virheitä. Miksi esimerkiksi Hoffman olisi paikalla vuonna 1998? Hän ei ollut enää firman palveluksesa kun iMac esiteltiin.”

Lue koko arvio täältä:

Steve Jobs on kunnianhimoinen elämäkertaelokuva