“Jos ohjaisin Ghostbusters-elokuvan, olisi se kaikkien aikojen tylsin Ghostbusters-elokuva”, totesi uuden Ghostbusters-elokuvan ohjaaja vuonna 2007

11.12.2019 13:56 | Muropaketin toimitus

Ensi kesänä ilmestyvän Ghostbusters: Afterlife -elokuvan ohjaa Jason Reitman.

Pian sen jälkeen kun Ghostbusters: Afterlifen ensimmäinen traileri oli julkaistu alkuviikosta, joku kaivoi Redditissä esille Jason Reitmanin vanhan haastattelun, joka on nyt – 12 vuotta myöhemmin – hilpeää luettavaa.

MTV:n haastattelussa Reitman nimittäin julisti olevansa mahdollisimman huono valinta isänsä, Ghostbusters-ohjaaja Ivan Reitmanin, työn jatkajaksi.

”Minun Ghostbustersistani tulisi kaikkien aikojen tylsin Ghostbusters-elokuva. Siinä ei olisi mukana mitään haamujen jahtaamista. Tykkään tehdä todella pieniä ja intiimejä elokuvia. Kun luin Junon [jonka Reitman ohjasi vuonna 2007], se tuntui hyvin ikoniselta elokuvalta. Myös Ghostbusters on toki ikoninen, mutta se on isäni elokuva, enkä usko että voin koskea siihen”, Jason Reitman linjasi.

Samassa yhteydessä ohjaaja visioi, millainen hänen Ghostbusters 3:sta tulisi.

”Siinä olisi oikeastaan vain tyyppejä puhumassa haamuista. ’Kuulitkos niistä haamuista? Pelottavaa kamaa!’ ja toinen kaveri vastaisi että ’Joo'”.

Suunnitelmat ovat selvästi menneet uusiksi, sillä Ghostbusters: Afterlifen trailerissa nähtiin reippaasti toimintaa – tosin aika vähän varsinaisia haamuja.

Ensi-iltansa uusi Ghostbusters saa heinäkuussa 2020.