Uusimmat

Libanonissa kiellettiin Justice Leaguen esittäminen Wonder Womanin näyttelijän vuoksi

01.12.2017 21:11 Muropaketin toimitus

Wonder Womanin näyttelijä Gal Gadot on suorittanut asepalveluksen Israelin armeijan leivissä, eikä tätä katsota hyvällä Libanonissa. Maassa kiellettiin aiemmin Wonder Womanin esittäminen Gadotin vuoksi ja seuraavana oli Justice Leaguen vuoro.

Libanonissa kiellettiin aiemmin Wonder Woman -leffan esittäminen, koska sen tähti Gal Gadot on suorittanut Israelissa varusmiespalveluksen. Gadotin kaksivuotinen palvelus osui samaan aikaan kuin vuoden 2006 sota Israelin ja Libanonin välillä.

Elokuvan kieltämisen eteen ovat kampanjoineet BDS-järjestön (Boycott, Divestment and Sanctions) aktivistit, joiden mukaan elokuvan pääroolissa oleva israelilainen aiheuttaa vihollisvaltion normalisointia. Samanlainen kampanja aiheutti Wonder Woman -elokuvan esittämisen kieltämisen.

Elokuvien esittämistä vastustavien päät nousivat uudestaan, sillä Justice Leaguen ensi-illan oli tarkoitus olla tällä viikolla.

Eräs tällainen hahmo, Pierre Abi Saab, syytti elokuvan promoottereita siitä, että he eivät ota huomioon Libanonin lakeja jotka kieltävät Israelin kaikenlaisen normalisaation. Hän oli pettynyt siitä, että Gal Gadotin tähdittämiä elokuvia yritetään jälleen esittää teattereissa. Lisäksi eräs libanonilainen sanomalehti julkaisi salalittoteorian jonka mukaan Gadot on Israelin tiedustelupalvelu Mossadin salainen agentti, joka vietteli Ziad Itani -nimisen paikallisen näyttelijän. Itani on pidätetty Israelin kanssa juonimisesta.

Uusien tietojen mukaan kampanja on ollut menestys, sillä Justice Leaguen esittäminen Libanonissa on nyt kielletty.