Uusimmat

”Kai te tajuatte, että homotkin paneskelee?” – The Wire -tähteä jäi harmittamaan sarjassa yksi epäkohta loppuun asti

29.08.2022 13:31 Muropaketin toimitus

Vajaa vuosi sitten kuolleen Michael K. Williamsin elämäkerta ilmestyi viime viikolla.

Viime viikolla ilmestyi Michael K. Williamsin Scenes From My Life -elämäkerta, jonka hän teki yhdessä Jon Sternfeldin kanssa. Kaksikko sai kirjan käsikirjoituksen valmiiksi vain muutama viikko ennen Williamsin kuolemaa viime vuoden syyskuussa. Sadan ensimmäisen sivun perusteella kyseessä on mainio teos.

Näyttelijä kertoo kirjassa muun muassa kuinka hänen mielestään The Wire -sarja ei uskaltanut näyttää hänen esittämänsä Omarin ja tämän poikaystävä Brandonin (Michael Kevin Darnall) suhdetta tarpeeksi yksityiskohtaisesti.

”Silitimme toistemme hiuksia ja muuta vastaavaa, mutta mielestäni meidän olisi pitänyt mennä paljon pidemmälle. Luulen että ohjaajat eivät uskaltaneet. Sanoinkin yhdelle heistä, että ”kai te tajuatte, että homotkin nussivat?””, Williams kirjoittaa.

Näyttelijä kertoo myös improvisoineensa Darnalin kanssa kohtauksen, jossa he suutelevat toisiaan.

”Suudelmaa ei ollut kässärissä. Kaikki jäivät vain tuijottamaan monttu auki. 20 vuotta sitten tummaihoiset miehet eivät todellakaan suudelleet toisiaan tv-ohjelmissa”, Williams kirjoittaa.

Michael K. Williams