Uusimmat

Kaksi isoa kotimaista elokuvaa myöhästyy – ”Julkaisemme ne vasta, kun saamme selkeät toimintaohjeet viranomaisilta”

23.12.2021 13:32 Muropaketin toimitus

Alkuviikosta ilmoitettiin, että Supercool ja Huonot naiset julkaistaan vuodenvaihteen sijaan vasta helmikuussa, jos silloinkaan. Nyt myös muita kotimaisia tuotantoja on siirretty omikron-variantin takia.

”Mikäli pandemiatilanne tämän mahdollistaa…” – Kahden uuden elokuvan ensi-ilta lykkääntyi Suomessa helmikuulle koronan takia

Koko perheen elokuvan Supermarsu 2 ja Iina Kuustosen tähdittämän Punttikomedian ensi-illat siirtyvät vallitsevien olosuhteiden vuoksi tammikuulta lokakuulle. Supermarsu 2 saa ensi-iltansa 14.10.2022 ja Punttikomedia 21.10.2022., SF Studios on ilmoittanut.

”Kyseessä ovat SF Studiosin kaksi isointa ensi-iltaa vuodelle 2022. Haluamme tuoda ne valkokankaille vasta kun ministeriön, THL:n ja paikallisten terveysviranomaisten toimintaohjeet ovat selkeät ja yksiselitteiset sekä turvaavat kaupallisesti vakaan toimintaympäristön elokuvien levittämiseen ja esittämiseen”, kommentoi SF Studiosin levitystoimen johtaja Timo Räisänen.

Alla molempien elokuvien trailerit.