Uusimmat

Keanu Reeves näyttää ihan Star Wars -pahikselta – vai valehteleeko kuva sittenkin?

20.12.2017 17:20 Muropaketin toimitus

Uuden Star Wars -trilogian pääpahista eli Kylo Reniä esittävä Adam Driver on ollut viime viikot runsaasti esillä julkisuudessa. Tämä on saanut tarkkanäköisimmät leffaharrastajat huomaamaan yhdennäköisyyden Driverin ja Keanu Reevesin välillä.

Adam Driverin ja Keanu Reevesin kaksimarjaisuudesta on kirjoittanut esimerkiksi NME.

Lehden mukaan Twitterissä vellova keskustelu näyttelijöistä sai alkunsa, kun Kick-Ass-sarjakuvista tunnettu Mark Millar nosti yhdennäköisyyden esille Redditistä poimimallaan kuvalla:

Kuvassa Driverin ja Reevesin kasvot on vaihdettu keskenään – ja totta tosiaan, näyttelijät muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Ehkä vähän liiankin paljon, sanovat jotkut: tweetti on kerännyt epäileviä tuomaita, joiden mukaan kuvamateriaalia on muokattu enemmän kuin Millar antaa saatteessaan ymmärtää.

Useimmat ovat kuitenkin sitä mieltä, että Driverillä ja Reevesillä on kasvonpiirteissä hyvin paljon samaa, oli kuva”feikki” tai ei.

Kumpikaan näyttelijöistä ei ole vielä ottanut kantaa asiaan.

Kylo Ren palaa valkokankaalle joulukuussa 2019, kun Star Wars: Episode IX saa ensi-iltansa.