Keikalla John Williams -konsertti todisti, että säveltäjäikonin musiikki parantaa heikompiakin elokuvia

26.05.2022 20:53 Tuukka Hämäläinen

John Williamsin elokuvamusiikkia juhlistettiin Tampere filharmonian konsertissa keskiviikkona. Kävimme paikalla todistamassa, kuinka upeita teoksia 90-vuotiaan säveltäjän kynästä onkaan lähtenyt.

Jos joku elokuvasäveltäjä ei esittelyjä kaipaa, se on John Williams. Helmikuussa 90 vuotta täyttänyt Williams on viidesti Oscar-palkittu säveltäjä, joka tunnetaan historian ikonisimmista sävellyksistä, Star Warsista (1977) aina Jurassic Parkiin (1993). Hänellä on myös enemmän Oscar-ehdokkuuksia tilillään, kuin yhdelläkään muulla elävällä ihmisellä – poskettomat 52 ehdokkuutta!

Jos jotakuta elokuvasäveltäjää sopiikin juhlistaa erikoiskonsertissa, se on juuri Williams. Näin tapahtui juuri keskiviikkona 25. toukokuuta Tampere filharmonian vaikuttavassa konsertissa, jota johti kapellimestari Eero Lehtimäki.

Myönnän heti kättelyssä, että en ole juurikaan käynyt klassisen musiikin konserteissa. Siksipä en ole mikään asiantuntija kommentoimaan sovituksia ja soittajien suorituksia. Minulle tuli jopa pienenä yllätyksenä, että koko ohjelma kerrotaan ennalta suoraan käsiohjelmassa. Rock-keikoilla tätä kutsuttaisiin spoileriksi, ja moni fani vetäisi siitä herneen nenäänsä. Itse kieltäydyin nytkin katsomasta käsiohjelmaa etukäteen, sillä pidän yllätyksistä.

Varsinaisia yllätyksiä soittolistalta tosin löytyi vain muutama. Lehtimäen johdolla orkesteri esitti Williamsin suurimmat hitit, kuten Jurassic Parkin, Teräsmiehen (1978) ja Harry Potterin (2001) teemat – ja tuhdin annoksen Star Warsia, mikä varmasti oli ilo kaikille niille monille Star Wars -paidoissa paikalle saapuneille faneille.

Lyhyesti ilmaistuna Tampere filharmonian esitys oli uskomattoman upea. Vaikka musiikkia tuettiin taustavideoilla ja valoilla, olivat Williamsin upeat sävellykset keskiössä. Osa sävellyksistä nousikin eri tavalla oikeuksiinsa, kun ne irrotettiin kontekstistaan.

Hehkuttaisin erityisesti Star Warsin toisesta episodista Kloonien hyökkäys (2002) tempaistua sävellystä Across the Stars (Love Theme). Tämä Anakinin ja Padmen romanssisävellys on häkellyttävän kaunis, ja George Lucasin karmeasta elokuvasta irrotettuna sitä pystyy oikeasti arvostamaan. Miten voikin olla, että yhdellä elokuvahistorian pahvisimmista romansseista on näin upea sävellys tukenaan?

Toinen yllätys oli Geishan muistelmat -elokuvan (2006) teema, joka osoitti Williamsin monipuolisuutta säveltäjänä. Aivan erityisenä helmenä konsertissa nousi kuitenkin esiin Tappajahain (1975) ikoninen sävellys, joka ei kaikesta huolimatta ole kenties saanut samanlaista arvostusta osakseen kuin Williamsin muut tunnetut sävellykset. Tappajahain teemasta nimittäin muistetaan usein vain alkusävelet, eikä koko sitä uhkaavaa vyörytystä, johon sävellys yltyy loppupuolella.

Toisaalta myös Schindlerin listan (1994) kirpaisevan surullinen sävellys nousi esiin poikkeuksellisena. Williamsin tunnetuimmat sävellykset ovat niin jylhiä ja juhlavia, että Lotta Laaksosen herkän viulusoolon johtama Schindlerin listan pääteema kuulosti erityisen hauraalta ja melankoliselta. Lehtimäki myös yhdisti juonnossaan palkitun sävellyksen ajankohtaisiin tapahtumiin, jotka tekevät siitä karmivan ajankohtaisen.

Kapellimestari Lehtimäkeä tuleekin kehua myös tilaisuuden juontajana. Hänen puheenvuoroissaan kuului aito ihastus elokuvamusiikkiin ja arvostus Williamsin teoksia kohtaan. Tämä innostus välittyi yleisöllekin, ei sillä että kuulijoiden innostus olisi paljon ruokkimista tarvinnut. Tämä kuulijakunta tiesi mitä oli tullut kuulemaan ja sai juuri sitä mitä halusi.

Elokuvamusiikin konsertteja ei järjestetä mitenkään turhan paljon, vaikka yleisöä selvästi riittäisi. Tampere filharmonian konsertti myös osoittaa, ettei upeisiin elokuvakonsertteihin tarvita itse säveltäjien ja ulkomaisten orkesterien massiivisia kiertueita, joita on välillä eksynyt Suomeenkin. Kannustan vahvasti elokuvaharrastajia ja eri leffojen faneja menemään rohkeasti myös pienempiin konsertteihin, kun niitä kohdalle osuu.

Elokuvamusiikki on parhaimmillaan niin vaikuttavaa, että se ansaitsee tulla kuulluksi myös irrallaan leffoista. Silloin musiikin nyanssit ja ulottuvuudet pääsevät myös eri tavalla esiin, kuten Tampere filharmonian konsertti sangen tyhjentävästi osoitti. Lisää tätä kiitos!