”Kerro Christian Balelle, että hän on mulkku!”: USA:n ex-varapresidentti ei voi sietää Batman-tähteä – Syy siihen on hyvinkin selvä

13.11.2019 11:50 | Muropaketin toimitus

Christian Bale esitti viime vuonna Vice-elokuvassa Yhdysvaltain entistä varapresidenttiä Dick Cheneytä. 

Tuoreessa haastattelussaan Yahoon kanssa Christian Bale kertoi saaneensa Dick Cheneyltä tulikivenkatkuista palautetta roolivalinnastaan ja -suorituksestaan.

”Yksi poikani luokkakaverin äiti oli juhlissa, joissa myös Cheney oli paikalla. Äiti kertoi näkevänsä minut seuraavana päivänä ja kysyi Cheneyltä, onko tällä mitään terveisiä minulle. Cheney käski kertoa, että olen hänen mielestään mulkku”, Bale paljasti.

Batman-tähti luuli aluksi Dick Cheneyn vain vitsailleen ja oli mielissään siitä, että 78-vuotiaalla poliitikko-liikemiehellä oli huumorintajua.

Kyseinen äiti kuitenkin kiirehti huomauttamaan, että Cheney sanoi kommenttinsa täysin vakavissaan.

”Mukana ei ollut lainkaan huumoria”.

Alla Suomenkin valkokankailla piipahtaneen Vicen traileri.

Muropaketin uusimmat