Uusimmat

Kevin Spaceyta syytetään kolmen miehen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

27.05.2022 16:50 Muropaketin toimitus

Näyttelijä Kevin Spacey ei tunnu pääsevän eroon synneistään.

Kaksinkertaisena Oscar-voittajana tunnetun Kevin Spaceyn ura lähti syöksykierteeseen muutama vuosi sitten, kun häntä alettiin syyttää seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Keskeisin näistä syyttäjistä oli tapahtumahetkellä vain 14-vuotias poika.

Aiemmin tässä kuussa uutisoitiin, että Spacey olisi tekemässä paluuta elokuviin ja näyttelemässä pääosaa tulevassa historiallisessa toimintaelokuvassa Gateway to the West sekä Cannesissa ensi-iltansa saaneessa Peter Five Eightissä.

Spaceyn paluu parrasvaloihin jää nähtäväksi, sillä NME uutisoi uusista syytöksistä. Tällä kertaa Spaceytä syyttää seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolme miestä. Yksi heistä syyttää näyttelijää raiskauksesta.

Tapausten kerrotaan sijoittuvan Lontooseen vuosien 2005-2013 aikana.

Spacey joutuu vastaamaan syytteisiin Britanniassa, missä hänelle on luvattu “reilu oikeudenkäynti”.