Uusimmat

Kohta jo 200 000 katsojaa – Vuoden suosituimman kotimaisen elokuvan voi katsoa kotona kesäkuun alusta lähtien

25.05.2023 10:08 Muropaketin toimitus

Risto Räppääjä ja villi kone

Risto Räppääjä -elokuvasarjan suosio ei petä. Helmikuussa ensi-iltansa saaneen Risto Räppääjä ja villi kone -elokuvan on käynyt tähän mennessä katsomassa jo yli 190 000 ihmistä.

Kotona uusimman Risto Räppääjän voi katsoa 5. kesäkuuta lähtien. Ensin on luvassa Maria Sidin ohjaaman elokuvan digitaalinen myyntiversio, ja myöhemmin kesällä tulee saataville edullisempi vuokravaihtoehto.

Risto Räppääjä ja villi kone -elokuvan juonikuvaus kuuluu seuraavasti:

”Risto on pitkästynyt, koska Nelliä kiinnostaa vain nuori poppari Ville Pyry. Kaikki muuttuu, kun Lennart Lindberg lainaa Ristolle vanhan konsolipelinsä. Rauha Räppääjä uumoilee, että kesästä tulee rauhallinen, sillä Risto istuu päivät pitkät omassa huoneessaan. Rauha uskoo Riston runoilevan, mutta Lennart Lindbergin mielestä Risto on muuttunut pelatessaan erakoksi. Kone päätyy Lennartin huostaan, mutta pian hänenkin asunnostaan kuuluu erikoisia huutoja. Rauha, Nelli ja paikalle tupsahtava Elvi Räppääjä tempaisevat Riston ja Lennartin lopulta irti koneen imusta. Nelli menee Ville Pyryn konserttiin ja hänen tietämättään sinne tulevat myös Risto, Rauha, Lennart ja Elvi. Lavalla väärinkäsitykset seuraavat toisiaan ja tapahtumat saavat yllättäviä käänteitä.”

Aikaisemmat Risto Räppääjä -elokuvat ovat:

  • Risto Räppääjä (2008)
  • Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (2009)
  • Risto Räppääjä ja viileä Venla (2012)
  • Risto Räppääjä ja liukas Lennart (2014)
  • Risto Räppääjä ja Sevillan saituri (2015)
  • Risto Räppääjä ja yöhaukka (2016)
  • Risto Räppääjä ja pullistelija (2019)
  • Risto Räppääjä ja väärä Vincent (2020)