Uusimmat

Kohuttu huumeleffa Lost Boys keräsi Yle Areenassa nopeasti 500 000 katselua – Sitten joku kanteli ikärajasta, ja nyt koko elokuva on poistettu palvelusta

26.03.2021 20:55 Muropaketin toimitus

Viime syksynä elokuvateattereihin saapunut huumedokumentti Lost Boys julkaistiin taannoin Yle Areenassa hieman lyhennettynä ja K16-ikärajan saaneena. Elokuvasta muodostui valtava hitti, joka keräsi 10 päivässä puoli miljoonaa katselukertaa.

Enää ei Lost Boysia kuitenkaan Yle Areenasta voi löytää, sillä elokuva on poistettu.

”Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI on luokitellut uudelleen lyhennetyn version Lost Boys -elokuvasta. Aiemmin K16-ikärajaluokituksen saanut elokuva on nyt K-18-luokituksessa, ja tämän takia se poistettiin Yle Areenasta”, kerrotaan Ylen sivuilla.

KAVI otti Lost Boysin ikärajan uudelleen arvioitavaksi yleisöpalautteen perusteella. Päätöstään muuttaa ikärajaa instituutti perustelee sillä, että huumeidenkäytöstä kertova elokuva on sekä ”ahdistava” että ”ihannoiva”.

Yle Areena ei K18-ikärajan ohjelmia tai elokuvia esitä, mutta television puolella tilanne on eri. Tämän myötä Lost Boysin voi katsoa seuraavan kerran Yle TV2:lta torstaina 1. huhtikuuta klo 23.00. Elokuva on saatavilla myös dvd:nä ja Blu-rayna sekä verkon elokuvavuokraamoista.

LUE LISÄÄ: Arvostelu | Lost Boys todellakin ansaitsee K18-ikärajan – Uusi huumedokumentti on jopa Reindeerspottingiakin rankempi ja ahdistavampi