Uusimmat

Koronapassi on käytössä jo useissa Finnkinon teattereissa, mutta näissä ammateissa saliin pääsee ilmankin

07.12.2021 09:52 Muropaketin toimitus

Koronapassi on otettu käyttöön yhä useammassa Finnkinon toimipisteessä. Nyt ketjun sivuilta löytyy kooste niistä teattereista, joissa passi pitää esittää.

Tällä hetkellä passia kysytään seuraavissa kaupungeissa: Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Lahti, Lappeenranta, Oulu, Pori, Tampere, Turku ja Vantaa.

Finnkino päivittää tiedon koronapassivaatimuksista tälle sivulle: Koronapassitilanne paikkakunnittain.

Koronapassin tarkistamisesta Finnkino kertoo seuraavaa:

Henkilökunnan edustaja tarkastaa koronapassin toimitilan sisäänkäynnillä. Ilman koronapassia emme voi päästää asiakasta sisään teatteriimme. Koronapassi tarkastetaan kaikilta asiakkailta, poikkeuksena ovat alle 16-vuotiaat lapset, joita todistuksen esittämisvelvoite ei koske. Alle 18-vuotiaat voisivat todistaa henkilöllisyytensä koronapassin käytön yhteydessä esimerkiksi Kela-kortilla tai vanhempien antamalla luotettavalla vakuutuksella iästä.

Koronapassi vaaditaan siis kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä, mutta pari ammattiryhmää pääsee teattereihin ilmankin työtehtävänsä puitteissa:

Henkilökohtaiselta avustajalta tai tulkilta emme vaadi koronapassia, jos hän tulee elokuviin työtehtävissä.

Syy koronapassin käyttöön on pyrkimys estää toiminnan rajoittaminen tavoilla, jotka hankaloittivat teatterien toimintaa ratkaisevasti keväästä 2020 syksyyn 2021.