Uusimmat

Kotimaisen hittielokuvan tähti sai potkut roolista, kun ei voinut olla juomatta kuvauksissa – ”Sun naama on kuin turpealla sialla”, latasi ohjaaja

26.11.2021 07:20 Muropaketin toimitus

Ensimmäinen sovitus Reijo Mäen suosituista Vares-kirjoista julkaistiin vuonna 2004. Vielä noihin aikoihin hahmoa esitti Juha Veijonen.

Aleksi Mäkelän ohjaaman Vares – yksityisetsivän lennokas juonikuvaus kuuluu seuraavasti:

Kaunis ja tyylikäs kersantti Eeva Sunila vangitsee kertausharjoituksissa yksityisetsivä Jussi Vareksen ja hurmaa tämän tolaltaan. Mielenrauhaa järkyttäneen Eevan ilmestyminen valtakunnan uutisten pääaiheeksi tempaa Vareksen mukaan kiihtyvään ajojahtiin sateisessa Etelä-Suomessa. Mafialta kaapatuilla miljoonilla on monta ottajaa, joille lähimmäisen henki ei ole minkään arvoinen.

Vares – yksityisetsivä keräsi yli 200 000 katsojaa, ja sen vuonna 2007 valmistunut jatko-osa V2 – jäätynyt enkeli ylsi melkein samaan. V2:n jälkeen elokuvasarjaan tuli kuitenkin huomattava muutos, kun Juha Veijonen irtisanottiin roolistaan ja tilalle kiinnitettiin Antti Reini.

Syy Veijosen potkuihin oli yksinkertainen: kuningas alkoholi.

”Veksi kävi kuvaustauoilla vessassa repun kanssa naukkailemassa pikkupulloista. Sanoin moneen kertaan, että ’ei sua voi kuvata, kun sun naama on kuin turpealla sialla. Että ymmärrätkö, että jäät koko elokuvahistoriaan filmille silmät tomaatteina'”, ohjaaja Aleksi Mäkelä kuvaili V2:n tilannetta vuoden 2019 kirjassa Näyttelijä Juha Veijosta (BoD).

”Vares-kohu otti kyllä helvetin lujille. Taloudellisen menetyksen lisäksi olin myös henkisesti valmistautunut isompaan duunikokonaisuuteen. Mun kalenterista oli raivattu tilaa Vares-sarjatuotantoa varten […] Tällainen pommi niskaan sai kyllä mielen matalaksi. […] En kiellä, ettei mulla olisi juominen riistäytynyt käsistä, mutta uskoin silloin ja edelleen, että olisin näyttelijänä pystynyt hoitamaan sovitut suoritukseni”, kommentoi puolestaan Veijonen itse.

Vares nähdään tänään Subilla kello 23.35.