Uusimmat

Kotimaisen Rendel-supersankarileffan blu-ray myöhästyy: ”Mitään draamaa tässä ei ole”

23.03.2018 08:40 Muropaketin toimitus

Rendel

Jesse Haajan ohjaaman Rendel-supersankarisynkistelyn oli määrä saapua kauppoihin ensi viikolla. Nyt blu-ray-version julkaisua on kuitenkin jouduttu lykkäämään useammalla viikolla.

Rendelin blu-ray saapuu uuden aikataulun myötä kauppoihin vasta 27. huhtikuuta.

Dvd julkaistaan kuitenkin suunnitelmien mukaisesti 30. maaliskuuta, ja lisäksi Rendelin voi katsoa halutessaan Elisa Viihteestä vaikka heti.

Rendelin tuottaja ja Black Lion Pictures Oy:n toimitusjohtaja Miika J. Norvannon mukaan poikkeuksellinen tilanne johtuu aikatauluihin liittyvistä haasteista:

”Rendel-dvd:n julkaisu on aikataulussa, vaikkakin pääsiäinen tulee varmasti vaikuttamaan sen kotiinkuljetusaikoihin. Rendel-blu-rayn aikataulua on myöhästytetty, koska logistiikan vuoksi eri julkaisukanavat haluavat levyt omiin kanaviinsa jopa 2-3 viikkoa aikaisemmin, jotta voivat varmistaa niiden saapumisen asiakkaille ajoissa. Blu-ray on siis jo valmis, mutta sen painattaminen ja ison erän toimitus kestää vain valitettavasti DVD:tä kauemmin. Ei siis draamaa, vaan perinteiseen logistiikkaan liittyviä ratkaisuja”, Norvanto summaa.

Muropaketti julkaisee arvion Rendelin blu-raysta huhtikuun aikana.