Kriitikot kehuvat uutta Stephen King -elokuvaa – palkittiin yleisön suosikkina Toronton elokuvajuhlilla
Mike Flanaganin ohjaama ja Tom Hiddlestonin tähdittämä Stephen King -adaptaatio The Life of Chuck kelpaa kriitikoille ja yleisölle.
Reilu viikko sitten Toronton elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa saanut Mike Flanaganin ohjaama ja Tom Hiddlestonin tähdittämä Stephen King -adaptaatio The Life of Chuck palkittiin festareilla yleisön suosikkielokuvana.
Hieman erilainen King-leffa, hyväntuulinen maailmanlopputarina on pääosin kelvannut myös kriitikoille.
Sen kriitiikkoarvostelujen keskiarvo on Metacritic-sivustolla kirjoitushetkellä 66 / 100. Rotten Tomatoes -prosentti on puolestaan 88. Letterboxdin ns. taviskatsojien arvioiden keskiarvo on 3,7 / 5.
Toronton people’s choice award -palkinto on usein ennustanut myös Oscar-menestystä. Esimerkkeinä viime vuosilta mainittakoon elokuvat Green Book, Nomadland, American Fiction ja The Fabelmans.
Flanaganin ohjaama ja käsikirjoittama The Life of Chuck perustuu Stephen Kingin vuoden 2020 pienoisromaaniin.
Flanagan on ohjannut aiemmin jo kaksi Stephen King -elokuvaa. Doctor Sleepin lisäksi hän työsti Netflixille Kingin kirjaan perustuvan Gerald’s Game – Julma leikki -leffan. Flanagan tekee myös Amazonille viiden kauden mittaiseksi kaavailtua Musta torni -sarjaa.
The Life of Chuck -elokuva etenee Kingin alkuperäistarinan tavoin käänteisessä järjestyksessä.
Hiddlestonin lisäksi mukana ovat myös muun muassa Karen Gillan, Jacob Tremblay, Matthew Lillard, Mia Sara, Harvey Guillén, Kate Siegel, Carl Lumbly ja Rahul Kohli.
Elokuvan laajemmasta levityksestä ei ole vielä tietoa.
I am absolutely, positively overwhelmed by this. Thank you so much to the audiences who opened their hearts to Chuck, and to TIFF for bringing the movie to those audiences. My heart is dancing! #THELIFEOFCHUCK https://t.co/YZc4PbXLpY
— Mike Flanagan (@flanaganfilm) September 15, 2024
LIFE OF CHUCK was the dark horse winner of the Toronto International Film Festival (TIFF) People’s Choice Award. I’m so blissed out for Mike Flanagan and his talented troupe of actors.
— Stephen King (@StephenKing) September 15, 2024