Uusimmat

Kristuksen viimeisellä kiusauksella kohun aiheuttanut Martin Scorsese on nyt tekemässä uutta elokuvaa Jeesuksesta

30.05.2023 18:00 Muropaketin toimitus

Martin Scorsese on vieraillut Vatikaanissa ja luvannut paaville (ei kuvassa) tekevänsä elokuvan Jeesuksesta.

Martin Scorsesen seuraava elokuva, Killers of the Flower Moon sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvafestivaaleilla. Ohjaajalegenda itse on jatkanut matkaansa Cannesista Vatikaaniin, missä hän on tavannut paavi Franciscuksen, uutisoi Variety.

Tuo tapaaminen on innoittanut Scorsesea tekemään uuden elokuvan Jeesuksesta.

“Olen vastannut paavin taiteilijoille tekemään pyyntöön ainoalla tuntemallani tavalla: kuvittelemalla ja kirjoittamalla käsikirjoituksen Jeesuksesta. Ja alan tehdä tuota elokuvaa”, Scorsese tiedottaa.

Jeesus-elokuva on siis mahdollisesti Scorsesen seuraava elokuva Killers of the Flower Moonin jälkeen.

Scorsese on aiemminkin käsitellyt elokuvissaan uskonnollisia aiheita. Vuonna 1988 julkaistu Kristuksen viimeinen kiusaus (The Last Temptation of Christ) aiheutti kohua uskonnollisissa piireissä kuvatessaan Jeesuksen seksuaalisuutta. Vuonna 2016 julkaistussa Silence-elokuvassa seurataan puolestaan Japanissa 1600-luvulla eläviä jesuiittapappeja.

Kristuksen viimeistä kiusausta ei tällä hetkellä löydy suoratoistossa mistään palvelusta, mutta myynti- ja vuokraversiona se on saatavilla. Sama koskee Silenceä.